maanantai 15. maaliskuuta 2010

Head full of zombies

Vihdoinkin tämäkin örvelö sai haltuunsa kameran, joka sisältää hieman viimeisimmän viikon touhotuksia.

Viime perjantaina tiemme Elisan kanssa suuntautui siis Turkuun. Ostoslista oli kattava ja suuri, mutta jostain kumman syystä ei ehditty käydä kuin muutamassa hassussa paikassa, vaikka aikaa oli sentään lähemmäs viisi tuntia. Mitä ihmettä?

Tässä kuitenkin hieman päivän asua:



Legginsit, Ginatricot, pitkä harmaa t-paita, H&M (?), pinkkikuviollinen t-paita, Ginatricot. Ja rakkaat, yrittäkää olla huomioimatta banaanikaarelle vääntynyttä jalkaani.



Talvitakki, H&M, laukku Seppälästä (ei näy kovin hyvin, mutta ehkä sitten myöhemmissä kokonaisuuksissa), valkoisen pannan varastin Elisalta <3



Kengät taas rakkaan ystäväni kaapista kaivettu. "Emmä kuitenkaan käytä niitä, sä voit ottaa" :D Joten kengät väliaikaisesti käytössäni (ystävälläni on kuitenkin sen verran suuri räpylä, että joudun pitämään kenkien kanssa paksuja sukkia, kuten villasukkia...).



Siinä sitten bussia odotellessa. Ihanat puolisen tuntia siinä autotien varressa, mutta eipä se mitään - loistava tilaisuus kuvata, ja saada taustalle ihana kevätaurinko! Kaulassa tuttuni äidin tekemä huivi, maksoin vain langat ja takaisin tuli aivan ihana virkattu villahuivi. Yksi lemppareistani.



Sovituskopin naulakkoon kerääntyi hieman kaikenlaista kokeiltavaa, tosin kuvassa olevista mikään ei siirtynyt kassalle asti. Nahkatakkilinjan sijaan päädyin "Elisa-linjalle" ostamalla kyseisen neidin bongaaman vaalean kevättakin :) Siitä kuvaa myöhemmin.

Turunreissulta kassiin kertyi kevättakin lisäksi kasvonkuorinta-aine sekä eyeliner. Niistä sitten myös myöhemmin. Ostokset jäivät siis totaalisen minimaalisiksi, ihme kyllä. Ja puolet tarvittavasta jäi hankkimatta.



Kuvassa ihania pieniä metallista tehtyjä olioita, joihin Elisa rakastui suuresti! Neiti kun on kaikkien tietojen mukaan hulluna kaikenlaisiin ötököihin ja muihin ryömiviin otuksiin, ensisijaisesti hämähäkkeihin!

Se siis perjantaista.



Lauantaihin kuului muunmuassa töitä siivoamisen merkeissä, lentopalloharjoitukset sekä ystävän luona oleskelua.
Päivä oli ihanan aurinkoinen, ja lämpötilakin oli mielestäni niin sopiva, että liikkeelle lähdin tällaisessa vaatetuksessa:



Jalassa olevista tennareista en puhu yhtään mitään, sillä ne ovat niin järkyttävässä kunnossa, että niiden kanssa ei kehtaa kulkea kukaan muu kuin meikäläinen, jota ei jaksa kiinnostaa :D
Päällä samainen harmaa t-paita kuin perjantainakin, sen päällä musta toppi sekä lyhyt, itse tehty musta huppari. Takki on varastettu serkuilta, huivi on Sokokselta, ja aurinkolasit ostettu ystävien yllytyksestä DBTL:n kojuista. Oli muuten ensimmäinen kerta ikinä, kun käytin noita laseja, vaikka ne ovatkin olleen hellässä huomassani jo edellisestä kesästä saakka.
(Huomioikaa kaikki ah-niin-seksikkäästi olevat hiukseni).



Kyllä tää Lieto on sitten niin kaunis paikka, ihana kevätaurinko <3 (Tosin illalla noin yhdentoista maissa kun kävelin kotiin, alkoi taivaalta tulla nyrkin kokoisia hiutaleita, ja siinä sitä lunta sitten tuli taivaan täydeltä..)

Nyt tämä tyttö jatkaa tv-maratooniaan, johon on tänään kuulunut mm. American Idolia, The Hillsiä, ja parhaillaan POLIISIKOIRA REX (älkää sanoko, tiedän...)







ja BRING MIR DEN KOPF VON BEETHOOVEN joka näyttää tarkoittavan "Tuokaa minulle Beethoovenin pää". Ja kukaan ei sano nyt yhtään mitään. Onhan se koira suloinen, je?

- Anna

4 kommenttia:

Kommentteja, kiitos!