lauantai 20. kesäkuuta 2009

Wake up, my darling!

Anna

Huomenta hyvät kansalais
et!
Täällä ollaan pirteänä jo näin aikaisin aamulla, kun muut juha
nnuksen juhlijat koisaavat vähän enemmän tai vähän vähemmän krapulassa.
Tosiasia on kuitenkin se, että tämä tyttö ei ole nukkunut ollenkaan.


Juhannusta piti alunperin lähteä juhlimaan Paraisille, kuten joka vuosi. Siellä on aina serkkujen luona kunnon pirskeet, ja koko kylä menee rantaan juhlimaan. Aina on hauskaa.
Niin, meitin piti lähteä sinne Elisan ja toisen ystävän kanssa, mutta suunnitelmiin tuli vähän mutkia ja umpikujia vastaan.
Elisa joutui lähtemään mökille (hei hei!), jonne olisin voinut mennä mukaan, mutta en lähtenyt, koska lupasin olla tämän toisen ystävän kanssa. No, tämä toinen sitten puoli neljän aikaan päivällä päättikin hylätä minut, joten kyykin koko päivän yksin kotona, kuuntelin musiikkia ja "tein ruokaa" (= Lue: keitin YHTÄ perunaa yli 40 minuuttia...miten siinä voi edes onnistua??).
Kyllähän se äiti sitten yhdeksän maissa illalla kotiin tuli, ja grillattiin muutamat makkarat.
Yhdentoista jälkeen lähdin yhden ys
tävän ja tämän koiran kanssa kävelemään.


Lookkini vaihtui päivällä päälle vedetyistä legginseistä, sinivalkoraidallisista minishortseista (<3)>senlaiseen muottiin. Ja syy? Grillatessa jäädyin suurinpiirtein kiinni terassiin, joten päätin suosiolla pukea vähän jotain tänne Suomen arktisiin olosuhteisiin sopivampaa vaatetta.

(Kyllä, kuva on suttuinen, mutta mitä ihmiseltä voi odottaa kuuden aikaan aamulla, nukkumattoman yön jälkeen, right?)

Ja näinkin tyylikästä jälkeä tuli:
- Mustat pillifarkut, ties m
istä ostettu
- Valkoinen nahkavyö, öm...
- Siniruudullinen huivi <33>
- Ruskea toppi, sain juuri kummitädiltä

- Harmaa huppari, KappAhl:sta??
- Vaalea farkkutakki, kirpparilta
- Mummin kutomat lapaset <3>

Kotiuduin kun kello oli about 01.10 aamulla.. ^^'
Siinä sitten tylsistyneenä olin koneella, join kokista ja niin edelleen.. Kattelin Skinsin vanhoja tuotantokausia ja muuta ah-niin-kehittävää. Ja vaikka kuinka yritin, ei uni tullut. Kun kello löi puoli kuusi aamulla, ja tiesin, että äiti heräisi kohta lähtemään töihin, luovutin, enkä edes yrittänyt mennä nukkumaan.
Oletan, että simahdan jos
sain kohtaa keskellä päivää. Saas nähdä.


Mutta ah, on se Skinsin Maxxie (Mitc
h Hewer) vaan niin ihana <3____<3>

Se tanssii <3>

http://www.youtube.com/watch?v=cAmKkzigSaM

http://www.youtube.com/watch?v=xoBUO3EAj7o&feature=related

Päätin oikein tuossa seitsemän aikaan lähteä vielä kävelyllekin. Kävelin ruhtinaalliset puoli tuntia, mutta oli pakko tulla kotiin, koska oli sellainen fiilis, että voisi käpertyä ojan reunaan heinikkoon nukkumaan. Eli suomeksi: nyt väsyttää.

PS. Olen ollut puusilmä, mutta edellispäivänä kyllä löysin ne fonttien, kokojen ja värien muuttamiseen liittyvät jutut.
PPS. Löysin äsken myös sellaisen pohjan, missä tuo sivupalkki on vasemmalla. Nyt pitää kyllä olla ylpeä omista saavutuksista.

Ja kyllä, aloitin kirjottamaan tätä jossain kuuden maissa, ja valmistu nytten about kasilta :'D

No niin! Väänsin tämän über pitkän jutun valmiiksi ja nyt... nukkumaan! Buenas noches!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja, kiitos!